Olen nyt reilun vuoden verran juossut jos jonkinlaisissa sosiaalista mediaa käsittelevissä koulutuksissa. Kaikissa kaava on sama: kouluttajana on joku somesta äärimmäisen kiinnostunut ja innostunut tutkija tms., joka ylistäen kertoo kouluttautuville, miten mahtava asia some on, miten mahtavia juttuja sen kanssa voi tehdä, miten fantastisen helppoa ohjelmia on käyttää, miten uskomattoman helppoa on tehdä sitä ja tätä ja tuota, ja erityisesti, miten some helpottaa koko elämää. Sanottakoon vielä, että koulutukset ovat siis olleet opettajille suunnattuja. Kun sitten tällaisen innostuneen vuodatuksen jälkeen hyvin skeptinen, väsynyt ja ahdistunut opettajajoukko esittää sen yhden - olennaisimman - tärkeimmän - ja ainoan kiinnostavan kysymyksensä kouluttajalle, menee häneltä konseptit sekaisin. Tietysti siksi, ettei kysymykseen ole vastausta, tai itseasiassa on, mutta se ei ole positiivinen somea kohtaan. Ja se kysymys tietysti on: mitä hyötyä tästä on opetukselle? Koska vastaus on itsestään selvä - ei mitään -, ei koulutus enää jaksa itseäni kiinnostaa. Eniten minua ärsyttää juuri se, ettei tätä asiaa voida myöntää ääneen. On tietysti selvää, että näin vastaamalla kouluttaja kaivaa kuoppaa itselleen, mutta sinne kuoppaa sopii minusta mennä sosiaalinen mediakin niiltä osin, kun siitä yritetään tehdä koulumaailman itseisarvo, jota ilman kaikki on turhaa, tarpeetonta ja hyödytöntä.
Miten ihmeessä somesta on tullut opetuksen itseisarvo? Kun useat eri tutkimukset - myös empiiriset - osoittavat, että parhaat oppimistulokset syntyvät tavallisessa luokassa tavallisen opettajan tavallisista jutuista, miksi somea täytyy yrittää väkisin tunkea joka paikkaan? Opiskelijat itsekin ovat useaan otteeseen todenneet, että he oppivat, ymmärtävät ja osaavat lähituntiopetuksen perusteella. He myöntävät, etteivät jaksa tehdä mitään, jos ei joku ole luokan edessä "vahtimassa". He ovat myöntäneet, etteivät motivoidu verkkokursseista tai verkkoympäristössä tapahtuvista tehtävistä, jos joku ei ole hengittämässä niskaan. He myöntävät myös, että tällaisissa tapauksissa mennään AINA siitä, mistä aita on matalin, eikä kenelläkään ole käynyt mielessäkään, että siinä olisi jotakin väärää!
Vastaväitteenä tälle herää aina epäilys siitä, onko opettajan tehtävänä opettaa vain koulua, ja esimerkiksi mahdollisia ylioppilaskirjoituksia varten. Pääsääntöisesti kyllä on. Korulauseet siitä, että oppi olisi elämää varten ja ettei opettajan pitäisi sokeasti käydä vain tuloksellisia asioita opetuksessaan läpi, eivät ikävä kyllä ole todellisuutta. Siksi, että opetussuunnitelmat ovat niin täynnä kaikkea "pakollista" asiaa, ettei aikaa vain yksinkertaisesti jää millekään muulle. Eihän aika riitä kunnolla edes siihen kaikkeen, mitä pitäisi käydä läpi. On selvää, että tähtäimenä opetuksessa on jatko-opinnot, työelämä, koko elämä, mutta se tähtäin käydään opetussuunnitelman vaatimien asioiden mukaan. Lisää siihen sitten jotain kivaa twiittaamalla tai facettamalla. Tai mikä parasta käydään keskustelut verkossa, koska se on niin hienoa ja helppoa. Ei tarvitse senkään vertaa puhua kenellekään ääneen - saati vastata väärin luokassa, koska mikä olisi sen nolompaa. Verkkoonhan voi kirjoitella mitä lystää - kuten huomaatte!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti